Elokuun viestit
22.8 2005 Kaunista päivää, nääs!
Kirjoja tuli Kalevalasta, koiranhoitoon, Algot Niskasta auringonpimennyksiin...
19.8 PR-päällikkö Tampereella?
Tommi Evilä hankki Tampereelle uskomattoman paljon medianäkyvyyttä, jonka kaupungin johto uskomattomalla tavalla käänsi pienen rahan takia negatiiviseksi julkisuudeksi...
Ei se ole tärkeää missä kisoissa menestystä saa, tai onko kyse urheilusta ollenkaan vaan juuri siitä että näitä kisoja seurasi uskomaton määrä ihmisiä, jotka nyt tuntevat Tampereen vain pihinä kaupunkina.
18.8 Moro ja kesää!
Morolla tarkoitan tällä kertaa ystäväni Tepon hienoa kolumnia päivän Aamulehden Moro-liitteessä. Äitejä on vain yksi, joten kannattaa uskoa Teppoa.
Eilen oli olevinaan jopa kiirus, enkä muistanut kirjoitella tännekään.
Tänän ajattelin mennä katsomaan Tampere Cupiakin. Eilenkin sai toki kiekosta jutella kun NHL-vahti Noronen poikkesi turisemaan.
16.8 Kirjoja!
Hornblowereita, Bukowskeja, Henrik Tikkasta, Skiftesvikia, Kauffmannin Mieluisia muistoja, Saburo Sakai... Ei huonno, sanos Puntti!
13.8 Minulle tuli paineita
Eilen olin kuin se kuuluisa karhu, jota on ammuttu arkaan paikkaan, mutta kummasti hyvin nukuttu yö parantaa mieltä. Bubi Walleniuksen rauhallinen ääni sopii unettomalle täydellisesti. Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei kohokohtia, ei kiinnostavuutta. Se vain soljuu sisältäen tahallista ja tahatonta komiikkaa.
Mertarannasta huomaa, että miehen tekisi välillä sanoa Merde, mutta välillä herrojen kemia toimiikin.
Mutta Bubin puhetta pitäisi myydä unettomille kasetilla ja maailmassa olisi paljon vähemmän ärtyneitä ihmisiä. Ainakin, jos ne Bubin lähes huomaamattomat röyhtäisyt silloin tällöin eivät herätä huomiota...
Mutta Tapio Suomisen sanoin, "sulla on pakko olla paineita". No, olenhan yrittäjä.
11.8 "Sulla on pakko olla paineita!"
Miettikääpä montako kertaa olette nähneet Tapio Suomisen tivaamassa viimeisen kahden viikon aikana Tero Pitkämäeltä, että onko sinulla paineita. Laajalti kuvailemasssa koko kansakunnan odotuksia ja taas ihmettelemässä näitä paineita. Perhana minulle tuli paineita jo siitä tivaamisesta!
Nuoret miehet, älkää alkako jääkiekkomaalivahdeiksi tai hyviksi, maan parhaiksi keihäänheittäjiksi! Te ette voi onnistua ainakaan Suomessa. Teitä mollataan, ahdistellaan, jokaista ilmeen värähdystäkin tulkitaan heikkoutena. Jos olettte huipulla jo parikymppisenä ja olette maan huippu, ja häviätte olympiavoittajalle ja MM-kakkoselle, olette Suomen paras edustaja MM-kisoissa, te olette jo luusereita, poissa laskuista. Kun ette kestä niitä paineita!
Nyt sitten sama porukka Evilän kimppuun kyselemään paineista. Kun ei näissä paineissa muutakaan keksi...Tommi, sano kyselijöille että sulla niitä paineita taitaa olla!
10.8 Sääennustuksen mystinen maailma
Jokainen meistä on nähnyt meteorologin pipertämässä minuuttitolkulla sitä millainen sää meillä on pitkin päivää jo ollut. Atlantilta se on yleensä alkanut ja säärintama tulee ja menee.. Selännekin mainitaan usein.
Sitten hän toteaa vallitsevan säätilan ja mainitsee kuten MM-kisatiistaina että pahin on Helsingissä ohi ja myrsky siirtyy pohjoiseen. Sillä lailla epämääräisesti.
MM-kisojen aikaanhan toki joku olikin kiinnostunut Helsingin säätilasta ihan valtakunnallisestikin, mutta yleensä se ei Nurmon poikia lotkauta.
Sitten kerrotaan ainakin kolmen päivän, usein viiden päivän tarkka ennustus, niillä kuuluisilla varauksilla.
Mutta miksi meteorologi ei kertonut esimerkiksi tiistain myrskyn etenemisestä seuraavan 12 tunnin aikana pitkin Suomea tarkkaan? Olisiko Kuhmoisissa pitänyt mennä kiristämään veneen piuhoja tai Tampereella Keskustorilla paaluttamaan lisää Keskustorin loputtomia telttoja. Onko sen illan ja yön ennustaminen vaikeinta, kysyn ma ihan tosissani?
8.8 Komisario Palmu 17 vuotta!
Huomasin tuossa aamulla heräillessäni, jotta siitä on seitsemäntoista vuotta kun sydän täynnä intoa, järjettömän isoissa tiloissa, iloinen amatöörikauppias Hannu Peltonen avasi uljaan Komisario Palmunsa Itsenäisyydenkadulla. Holopaisen talossa, paikassa jossa siis herrra Holopainen oli aikoinaan pitänyt panttilainaamoa. Tästähän tämä tamperelainen ilmaus, viedä jotakin hololle on syntynyt.
Tämän muuten minulle kertoi Hannu Salama Juicella kerran Hämeenpuiston aikoihin ja omisti minulle kappaleen kirjastaan Ihmisen ääni, jossa tästä talosta kerrotaan.
Mietin tässä että 17 vuotta alkaa olla jo aikuinen ikä ja että pitäisikö tässä ruveta viemään liikettä aikuisempaan, ammattimaisempaan suuntaan. Mutta päätin että veretään fiiliksellä vaan kuten tähänkin asti!
PS. Ennen oli aina Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. Ymmärrän tämän aika hyvin. Mutta miksi nykyään Suomea televisiossa aina edustaa Geir Rönning? Hyvä laulaja, mutta ei suosittu, eikä hittejä, eikä edes suomalainen. Kysyn siis vaan, että Why?
6.8 Elokuu on kesäkuukausi!
Aurinko paistaa, ihmiset hyvällä tuulella. Kirjaa menee ja tulee. Hienoa!
4.8 Elämme mielenkiintoisia aikoja
Kirjoja ilmestyy, toiset odottavat jo MM-kisoja, kaltaiseni tavaavat teksti-tv.tä NHL-uutisten perässä, on rallia...
29.7 Vielä on kesää jäljellä
Kuntelin maalla Radio Suomen lähetystä, jossa miesjuontaja kesän ensimmäisen sateen aikana kertoi näkevänsä syksyn merkkejä. Missä vika kun monet radiotoimittajat näkevät keväästä varmoja merkkejä tammikuussa auringon paistaessa ja heinäkuun puolivälissä syksy on jo tulossa...
No, jotkut tv-pomot haluavat ensisijaisesti jahdata kilpailevan kanavan nuoria katsojia, mutta eivät kanna huolta siitä vajaasta miljoonasta jo omalla kanavalla olevista hieman vanhemmista katsojista.
Minä taas haluan huolehtia juuri niistä jo olemassaolevista asiakkaista ja jos lisää tulee niin se on toki hyvä!
28.7 Jyrki Lumme
Miksi Jykä meni Ilvekseen? No, Jyrkihän ilmoitti vuosi sitten lopettavansa huipputasolla pelaamisen. Tuohan sulki sitten Tapparan pois kuvioista:)
Just kiddin', Jykä on hyvä jätkä!
27.7 Kirjoja ostelen koko ajan
Ei huonoja nuo alla mainitutkaan...
26.7 Asimovin Teräsluolat, Jukka Virtanen, Alivaltiosihteereitä, Junnu, Linn Ullmann, von Clausewitz jne, saapuivat juuri
25.7 Kunnon uutisia!
Taas alkaa olla tasoa jutuissakin, kun Matti ja Mervi ovat taas tapetilla ja urheilua väritti viuhahtaja. Pelkäsin jo, että joku kirjoittaa Suomen suosituimmasta urheilulajista jääkiekosta ja NHL:n tärkeimmistä muutoksista ainakin 20 vuoteen.
20.7 Oho!
On ollut sen verran vilkasta kaupassa, että on unohtunut kirjoitella tännekin. Kirjoja tulee joka päivä ja ihan hyviä kaikki. Mitäs sitä huonoja ostamaan!
18.7 Kavereita ilmoittautui
Vanhoista kavereista on aina kiva kuulla ja tänään heistä ilmoitteli itsestään moni. Järvenpään Jussi ja Salmisen Eppu poikkesivat ja Mustajärven Patekin soitteli.
16.7 Kirjojakin tuli taas
Kustaa Vilkunaa, Suuri Toivelaulukirja 2, eräkirjoja, Arvo Ojalaa jne...
15.7 Hönttä ja Toippari jakamaan Moroa Helsingin keskustaan, sanon ma!
14.7 Suomen kesää!
Minulle riittää tämä lämpö mitä tälle päivälle on luvattu. Uskokaa tai älkää, niin näillä lukemilla minullakin voi esiintyä jopa aivotoimintaa!
13.7 Metro-lehden jakajia väistellen pääsin taas töihin
Ihan ystävällisiähän nämä nuoret ovat, mutta miksi lehteä pitää tyrkyttää? Valtava on lehdessä usko siihen että heidän sanomansa on jotakin niin arvokasta, että meidän junttien on pakko saada tuokin viesti pärjätäksemme...Pöh!
12.7 Kirjat ovat hienoja täällä, pienen helteisen matkan väärtejä hyvinkin. Uskokaa pois.
Russell: Länsimaisen filosofian historia 1-2, Mikko Uola: Suomen ilmavoimat, Yli 60 vuotta tamperelaista ilmailua, Björn Landströmiä, A. E. Järvinen, A. Makine, Wallenius: Emäpuu kertoo, Pullaa...
11.7 Töissä taas!
Nyt on taas kaikki parhaat kirjat hyllyillä, ikkunassa ja Vammalan laatikotkin purettu. Aika hyviä kirjoja on jo tullut Vammalan jälkeenkin. joten ei kun tänne vaan!
10.7 Huomenna jatketaan!
Maanataina jatkan taas kirjakauppaa. Loma on pidetty ja kova hinku töihin on taas palannut. Nährään aamulla, kunnhan heräätte! Sunnuntaikävelyllä kannattaa poiketa katsomaan Komisario Palmun ikkunoita...
9.7 Pikku hiljaa kaupunkiin!
Vammala tuli taas koettua! Hienoa oli. Ihmiset mukavia, kauppa kävi ja loma oli jo ovella. Johanna ja Saana olivat järjestäneet hienot sivistyneistön juhlat, mutta rennosti.
Vammalassa on aina kirjapäivillä suomalaisia ihmisiä, sivistyneitä ja iloisia. Eivät he brassaile kirjasivistyksellään, vaan ovat aidosti kiinnostuneita kirjoista ja haluavat jutella niistä. Helteessäkin ja pienessä ruuhkassa ollaan kohteliaita. Kukaan ei töni.
Vammalassa ei tarvitse esitellä itseään, eikä tehdä itsestään numeroa. Siellä voi jutella vaikka Martti Ahtisaaren kanssa yhteisistä tutuista, ilman korupuheita, siitä vaan, juhlasalin nurkalla. Niin ainakin minä tein. Jos taas rikoin jotakin etikettiä, niin mitä sitten. Ei ainakaan Mara näyttänyt pahastuvan.
Mukava oli turista myös kustantajien ja kauppiaiden kanssa kirjoista ja kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä. Joku kirjaklassikkokin saattaa saada uuden painoksen pihajuttelujen ansiosta. Hienoa! Usko kirjaan ja kansan syvien rivien älykkyyteen palaa Vammalan vanhan kirjallisuuden päivillä aina joka vuosi. Äly ei ole aseman tuomaa, vaan syvää, omaa, hiljaista järkeä. Sitä suomalaisissa piisaa!
28.8 Juhlahumua!
Kristan häät tänään! Oikein joutuu puvun laittamaan ylle. Mutta onhan tuo tilaisuuden arvon mukaista.
Pikkuisen tekee mieli lähteä illalla baariin, kunhan saan työt ja juhlat alta pois...
vereen lohduttattumaan.
Eikä tarvitse ihan pian uudestaan törpötyksiin ryhtyä..
27.8 Sinisiä säveliä Satamakadun reunalla
Sateista Satamakatua reunustaa joukko hyviä kauppoja, joiden omistajien hartain toive olisi päästä ensi kertaa sitten huhtikuun tarjoamaan asiakkailleen normaaleja olosuhteita kaupantekoon.
Mutta taitaa mennä jouluun.
Pikityöt on tehtävä aina juuri kauppa-aikaan, mielellään juuri neljän jälkeen (tai aamusta). Betoninvalantaa ei voi tehdä muuhun aikaan. Miehet eivät kuulemma viitsi tulla enää silloin töihin.
Mutta sisällä kaupassa hieman alakuloinen kauppias kyllä palvelee, siellä on henkisen takkatulen lämpö ja muistakaa, nyt siellä on entistä parempia kirjoja, koska harvempi asiakas on jaksanut kiipeillä lippusiimojen yli kauppaan. No, onneksi asiakkaat ovat yhä löytäneet tänne!
Joten tulkaa ja yllättäkää kauppias tulemalla ovesta sisään. Ostakaa kirja ja nauttikaa loppukesän alkavasta pimeydestä sen parissa. Se on mukavaa!
26.8 Aarteita ikkunassa!
E. Jauri: Erämaan valo, Paulaharju: Ruijan äärimmäisillä saarilla, Ollikainen: Kelokämppä, Hitler: Taisteluni. Harvinaisuuksia siis, sisältöön en ota kantaa. Simenon. Maigret, Lem, Joppe Karhunen, Kafka: Linna...
23.8 Iloinen kuin pieni pennin hevonen!
Kauppa kävi taas lauantaina tosi komeasti kun viikonloppuna ei remonttimiehiä näy. Sai kuvan siitä mitä tämä olisi normaalioloissa. Sellaista kun en juuri ole kokenut muutamaan vuoteen. Aina on oven edessä katu auki. Mutta kyllä tänne pääsee ja kirjathan ovat pääasia. Kannattaa tulla.
21.8 Tampere-ei ihmisille
Vanhustenhoidosta rahat pois ja asfalttiin ja betoniin. Näin se menee, ja valtuutettujen luvalla, koska kukaan ei vastusta. Sitäköhän se vihreäkin aate on nykyään...
Kuinkahan paljon onnelisempia olisimmme, jos pikaratikkarahat käytettäisiin kaupunkilaisten hyvinvointiin? Jos kevyttä liikennettä edistävän, liikenneinsinöörin lempilapsen Jaloin-hankkeen sijasta poistaisimme uimahallimaksut ja jäädyttäisimme kenttiä. Kävelisimme vapaa-aikana, emmekä kaupunkien keskellä asoita kiireellä hoidettaessa.
20.8 Vieläkö te niitä olympialaisia katsotte?
Mustakaa, hyvä kirja ei petä, karsiudu tai keskeytä...No, kyllä minäkin viiden jälkeen taidan kisoja katsella. Ehkä. Voisin ottaa vain rennosti, sanoohan Jimmy Buffettkin, että meillä on License to chill. Tai lentää ajatusten siivin Meksikoon laulaen Kenny Chesneyn loistavaa biisiä No shoes, no shirt, no problems!
"I've been up to my neck workin 6 days a week
wearin holes into the shoes on my feet
been dreamin of gettin away since i dont know
Aint no better time than now..for Mexico
No shoes, No shirt, No problems
Blues what blues..hey i forgot them
The sun and the sand and a drink in my hand with no bottom
and no shirt, no shirt, and no problems!
No problems
Want a towel on a chair in the sand by the sea
want to look thru my shades and see you there with me
Want to soak up life for a while
In laid back mode
No boss, no polite, no stress, no dress code
No shoes, no shirt, no problems
Blues what blues hey i forgot them
The sun and the sand and a drink in my hand with no bottom
and no shoes, no shirt, and no problems
Babe lets get packed..tank tops and flip flops if u got them
No shoes, no shirt, no problems
No problems."
19.8 Ah tätä auvoista aamua!
Nyt ei Kuninkaankatuakaan pääse Hallistuskadulta Satamakadulle, mutta sekään ei pilaa tätä kaunista aamua. Kirjavalikoimani ovat paremmat kuin koskaan. Paula Kivistä, moottoritorpedoveneitä, sukellusveneitä, Joppea, Tommyt Hellsten ja Taberman, Tolkienia,. You name it, we got it! Mutta suomalaisia...
18.8 Kirjoja, kirjoja...
Paavolaista, Hesseä, Vonnegutia, kirjoja laivoista, Taisteluni, Tampere jne...
18.8 Sateen ropina rauhoittaa mieltä!
Pidän sateesta silloin kun se on vain pientä tihutusta lämpimässä kesässä. Ilmassa on happea ja sielu rauhoittuu. Jaksaa lukea, jaksaa tehdä töitä ja on helppo ajatella.
Ajattelu, asioiden pohdinta on katoava kansanperinne. Siltä tuntuu. Pitää rohkeasti rynnätä tyhmyyksiin. Miksi? Pitää olla energinen, vaikka ei tietäisi yhtään mihin on ryntäämässä.
Yritetään antaa itsellemme aikaa myös ajatella. Se kuitenkin lopulta kannattaa. Uskokaa pois.
17.8 Eräkirja-harvinaisuuksia!
Ostin hiljan Erkki Jaurin Erämaan valon sidottuna ja hienossa kunnossa, ensi painos. Pälsin Petsamoon kuin ulkomaille, se myös.
Machiavellin Ruhtinas ja Charles Lindberghia tuli ostettua...
16.8 Vilkaisu ulos näyttää ihanuuden jatkuvan!
Asiakaskin poikkesi heti aamusta ja jalkakäytävä vilisee ihmisiä...Ostelinkin Tacitusta, Simenonia, Nabokovia, Humanitas-sarjaa (mm. Emerson) ja Simo Penttilää.
14.8 Aamulehdellä aamu alkoi hymyssäsuin!
Oli jo aikakin, että joku pistää Tampereen liikenteen sunnittelujaoston mahtipontiset "Tampere on metropoli!"-ihmiset järjestykseen. Lukekaa pääkirjoitussivun Viikon uutiskuvan teksti ja nauttikaa.
13.8 Elämä on ihanaa!
Jos ette usko, tulkaa käymään!
Päivää piristi oikeastikin ystäväni Leena Lehtolaisen vierailu. Leena poikkesi tuomaan kirjansa ja siinä yhdessä Popedaa kehuessa päivään tuli uutta ilmettä. Kuten Leenan kirjan etulehdellä lukee, ystävänsä ihminen valitsee itse. Onneksi.
12.8 Mahtava lukuilma!
Nyt on helppo hengittää, on Taiteiden yö jo aamulla (lehdestä luin)!
PS. Onko sattumaa, että kun Jyväskylän valtuutetut kävivät oppimassa liikennettä Venetsiassa niin Jyväskylässä on nyt 350 siltaa.
Tampereen valtuutetut kävivät Amsterdamissa ja Tampereella on nyt kymmenkertainen määrä pyöräteitä Barcelonaan verraten...
11.8 Kahveet on juotu, mutta hienoja kirjoja ostelin
Tuli kaikkea kiinnostavaa, Martti Innasta, Beatles- ja Stones-kirjaa, Philip K. Dickiä ja kaksi Marx-veljesten elämänkertaa (Croucho ja Harpo) jne. Lennonia, Miettistä, Burgessin Kellopeliappelsiini. Douglas Adamsia.
10.8 Kyllä täällä kakkua ja kahveeta yhä saa!
Niin kauan kuin kakkua riittää sitä myös tarjoillaan. Joten kipikipi nääs kahville.
Muuten sitä on vähän orpo olo, kun ei tiedä mitä Juhani Palmulle kuuluu. Myös Gimmelin hajoaminen vie mielen matalaksi. Kun tuntuu, ettei kukaan välitä. Olihan Gimmel vielä vuosi sitten YleX:n toimittajille lähes kuin sauna, makkara ja Mertaranta muille suomalaisille. Eivät kai he aikoneet tehdä levyn, jossa on vain akustinen kitara taustalla? Sehän on kuolemansynti, sanoo musiikkipäällikkö.
Britanniasta tulee uusia musiikillisia neroja lähes viikottain, uusia Beatleseja, mutta missä kaikki viime vuoden nerot ovat? Keitä he olivatkaan?
Kaiken kovinta oli kuulla, että Raija Pelli poistuu ruudusta. Tosin en muista häntä sieltä katselleeni, mutta koska se oli lööpissä, sen on pakko olla tärkeätä. Nyyh!
9.8 Ties vaikka Palmusta saisi kahvia ja kakkua!
Kunhan tulee ajoissa, tai muuten sopivaan aikaan!
7.8 Jaakko Syrjän kanssa yllättävä aamukeskustelu
Aamu alkoi mukavasti tuossa Laukontorilla Pyhäjärven rannassa, kun Syrjän Jaakon kanssa aloimme turista kirjallisuudesta. Siinä vierähti mukavasti kolme varttia kuin ei mitään!
Helsingin MM-kisojen isännille sanoisin varoituksen sanan maskotin nimeä valittaessa. En harrasta kaksimielisyyskiä enempää kuin se kuuluisa seuraava kaveri, mutta jos valinta osuu nimeen Torny, niin kuinka pian tuosta pystyssä jököttävästä veijarista tulee maailmalla Horny?
6.8 Perjantaina on hyvä hakea viikonlopuksi lukemista!
Rannoille, kotiin, bussimatkalle, huussi-istunnolle, riippukeinuun, kirja käy aina.
5.8 Upea aamu!
Kahvi oli hyvää, Jussi Syren & Groundbreakers saapuu kaupunkiin ja ihmiset ovat hyvällä päällä. Mitä sitä tämmöinen tavallinen kaveri muuta...Sisään tuli lintukirjoja ja metsästystä, dekkareita ja Lappia.
4.8 Remonttia, työmaata ja sähkötöitä
Järjettömälle pyörätielle katseltiin jo viivoja aamulla, kiviporat pärräävät taas remontin takia firmani edessä ja sähkömies sammutti juuri valot. Muuten menee mukavasti...
Mutta kirjat ovat hienoja: Borges, Tolkien Tove Janssonin kuvituksella, Sax Rohmer, Bulgakov, A. E. Järvinen, S. Paulaharju, Truffaut: Hitchcock, S. Lem, Vonnegut, Aarni: Tyynen meren taisteluja, Sariola: Koltan uni, Valamosta monta teosta, Koli, Laatokka jne...
3.8 Vettä tulee, mutta onhan meillä Minni!
En juuri seuraa golfia, mutta Minea on kai pakko mainita joka paikassa. Tämä Hjalliksen suojatti on erinomainen urheilija ja sympaattinen tyttö, mutta toimittajien into tehdä nuoresta tytöstä kilvan tähteä hieman hymyilyttää. Olympialaiset -who cares! Näytösottelu pääuutisena lehdissä. Analyysiä tähden tekemisestä urheilusivuilla. Välillä tuntuu, että itseasiassa se on Hjallis jutunaiheena, Minean menestys tuli vain iloisena bonuksena. Huvittavaa on, kun toimittaja analysoi tähden tekemistä, hänhän sen tähden tekee, ja siten hän analysoi itseään. "Näin minuuun vaikutetaan!"
Lukekaa kirjoja.
2.8 Hieman outo kokemus
Täytyy myöntää, että Hannu Tapani Peltosen kuolinilmoituksen näkeminen sunnuntain Aamulehdessä hieman säväytti ja mietitytti vielä illalla. Surunvalittelut tämän toisen H. T. Peltosen läheisille!
Mutta Palmussa elämä toistaiseksi jatkuu normaalisti, kunnes kaupungin turhinta pyörätietä aletaan tehdä...